Tää päivitys tulee vähän myöhässä, ollu motivaatio hakusessa... 

Toisella viikolla korjattiin valmentajan ohjeistuksella kaloreita reilusti ylöspäin. Sainkin syödä yllättäin huimat 2200 kcal, enhän ollut muistanut huomioida imetystä, ja muutenkin olin laskenut jotain väärin.

Inbody siis väitti, että paino on pudonnut 4.1kg, mutta lihaksista olisi lähtenyt 800g kolmen kuukauden aikana. Olin todella järkyttynyt. Onneksi valmentajalla oli tähänkin selitys. Ensimmäinen mittaus oli otettu illalla, jolloin nesteitäkin kehossa enempi, ja jälkimmäinen aamulla, enkä edes syönyt tai juonut testiin lähtiessäni mitään. 

Maanantai testin jälkeen tein treenit.

Tiistaina aamulla haettiin iso kuorma terassilautaa ja lankkua. Sitten pitikin lähteä kuskaamaan koira kastrointiin, ja hoidella muita asioita samalla reissulla. Illalla aloiteltiin terassirunkojen tekoa. Aerobiset jäi väliin. 

Keskiviikkona treenit ja terassihommia. Oli jotenkin vaikeaa laskea kaloreita, tuntui että pitää syödä ihan liikaa. Koko homma alkoi sitten mennä herkuttelun puolelle. Lääkäri soitti että mun calpro oli sen verran korkea, että joudun tähystykseen jo ens viikolla! 

Torstaina mulla oli kampaaja, hiusten värjäystä ja leikkausta ja samalla värjäytin kulmat ja ripsetkin. 

Perjantaina taas treenit. Ilma oli mitä mahtavin, joten loppupäivä meni terassilautoja leikatessa ja ruuvaillessa. Aah ihanan kesäistä. Onneksi saadaan terassi tehtyä heti alkukesästä, niin ehditään nauttia siitä monta kuukautta. 

Lauantaina jatkoin terassin tekoa. En siis ehtinyt taaskaan aerobisia harjoittamaan. Syömisetkin oli vähän mitä sattuu. 

Eilen kävin sentään lenkillä. Maha oli sekaisin koko päivän. Mulla on tiistaina tähystys, niin näköjään suoli hoitaa ihan itse tyhjennyksensä. 

Päivittäiset kalorit n. 2200. Lipsuen suuntaan jos toiseenkin. 

Viikon urheilut:
MA Voimatreeni 
KE Voimatreeni  
PE Voimatreeni  
SU kävely

Paino 68.2kg